Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Tähtirinta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922-88 (vuosina 1908-21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
6/1988
Teosarvio
Joka ovesta sisään osaa, osaa siitä uloskin", tokaisee K.A. Gottlund epämieluisaksi muuttuneelle vieraalleen. Hannu Mäkelä puolestaan on pannut miestensä - ja naistensakin, vaikka hänen näytelmänsä ovatkin miespääosien "miehittämiä" - suuhun heille ominaisia ja osin heidän aivan sellaisinaan sanomiaan asioita. Kolme peräkkäisinä vuosisatoina vaikuttanutta Suomen miestä, vallantahtoinen vallesmanni (Savosta, ei siis Pohjanmaalta tällä kertaa), omalaatuinen kielimies, Lönnrotin rivaali, sekä runonruhtinaamme Eino Leino kuvasteleiksen näissä pienehköissä tarkkaan sommitelluissa näytelmissä. Jokaisella on omaleimaisen elämänsä taitevaihe meneillään, ja heidän luonteensa taustalta hahmottuvat ajan ilmiöt ja asenteet 1700-luvun taikauskoa, seuraavan vuosisadan kansallisintoilua ja oman aikamme alkuvaiheen kirjallis-taiteellisen boheemielämän luonnetta osuvasti kuvastaen. - On kiitettävää, että kustantaja painattaa myös näytelmiä. Lukuelämyksen intensiivisyydessä niille vetää vertoja kenties vain lyriikka parhaimmillaan. Lukijan osuus on keskeinen.