Suden merkki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Kurvinen on kirjoittanut historiallisen romaanin 1500-luvun Suomesta. Päähenkilö on Jaakko Susi, tyypilinen seikkailijasankari, joka on aina paikalla kun miestä tarvitaan. Suden johdolla käydään muutamia kahakoita maalla sekä merellä voitollisesti tietenkin. Olen kai kurkkua myöten ja vähän enemmänkin täynnä historiallista seikkailuviihdettä, ainakaan en saanut kunnon otetta tästä kirjasta. Luultavasti ei minulle edes täysin selvinnyt mistä oikein kahinoitiin. Lukeminen tuntui pakkotyöltä. Vika ei ole ainakaan kokonaan kirjan. Se ei ole mitenkään raskaslukuinen, keskusteluja on tavallista runsaammin eikä romantiikkaakaan puutu. Ei vain sytyttänyt. Tämä on tietenkin vain yhden lukijan mielipide. Toiset, erityisesti tämän kirjallisuudenlajin lukuisat ystävät, varmaan saavat 'Suden merkistä' enemmän iloa irti.