Keinumorsian

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7 - 8/1986

Teosarvio

"Ruohometsän kansan", "Shardikin" ja "Ruttokoirien" tekijä on jännittävästi jälleen muuttanut tyylilajia ja kertonut tässä merkillisen vanhanaikaisen kauhuromanttisen tarinan, jonka olisi saattanut kuvitella syntyneen joskus Eyresisarusten tahi Jane Austenin aikoihin, vaikka se ajallisesti onkin sijoitettu nykyaikaan. Englantilaisen antiikkikauppiaan ja arvoituksellisen, kauniin tanskalaisen sihteerin salamarakkaus on kuvattu keramiikkaan erikoistuneen ja jossakin mielessä nykyelämälle vieraan antiikkikauppiaan suulla. Lyhytkestoinen rakkaustarina sisältää alusta saakka outoja enteitä ja kulminoituu kauhujen vuorokaudeksi, jonka päätteeksi mies menettää vaimonsa. Tehosteina on käytetty sekä luonnonilmiöitä että myös nykyisin niin suosittuja parapsykologisia tekijöitä. Vanhanajan romaanien tavoin teos on myös eräänlainen moraliteetti: rikoksen on saatava rangaistuksensa. Joitakin tämän romaanin omalaatuinen tunnelma epäilemättä kiehtoo suurestikin, mutta oletan sen herättävän toisissa myös selvää torjuntaa.