Julia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1977

Teosarvio

Lapsensa kuolemasta ja avioerostaan toipumassa oleva nuori ja varakas rouva ostaa talon ja sen myötä kostonhimoisia lapsihaamuja, entisiä rikoksia ja sekasortoa sellaisen määrän, että vähemmänkin heikkohermoinen siinä olisi menehtynyt, saati sitten valmiiksi mieleltään järkyttynyt rouvaparka. Muotimystiikan varjolla on jännitystä rakentaessa melko helppo hämätä, joten meillä ennestään suomentamattoman tekijän taidoista on vaikea tämän perusteella sanoa mitään. Ei teos kummitusjuttuna tehoa vailla ole, sekavahko kylläkin.