Taikavuori

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1958

Teosarvio

Saksalaisen Nobel-kirjailijan jo 1920-luvulla ilmestynyt, mutta vasta hiljattain suomennettu teos. Lukijan silmien eteen avautuu ihmistuntijan terävin vedoin hahmoittelema potilasryhmä sveitsiläisestä alppiparantolasta. Eletään ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, sisäisesti rappiollisessa ja lahoavassa ilmapiirissä, joka merkillisen tiivistyneenä leijuu kirjan kosmopoliittisessa sairaalaympäristössä. Monilla aatesuunnilla on siinä edustajansa: ihmisystävällinen humanisti italialainen Settembrini, juutalaissyntyinen jesuiittapater Peeperkorn jne. Romaanin keskushenkilö, saksalainen nuorukainen Hans Castorp seuraa enimmäkseen tarkkaavana kuuntelijana potilastovereittensa usein kiihkeää älyllistä voimainmittelyä.
Taikavuoren pitkäjännitteinen, yksityiskohdissa viipyvä kerronta saattaa hermostuttaa nykyajan kiireistä lukijaa, mutta kärsivällisyys maksaa vaivan: sekä kulttuurihistoriallisena ajankuvana että psykologisena saavutuksena Taikavuori tehoaa voimakkaasti.