Samuelin tyttäret

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1985

Teosarvio

Sven Delblancin Samuel-sarjan toisessa osassa (ensimmäinen oli Samuelin kirja, Akl 4/84) lähestytään jo hänen aikaisemman suurteoksensa, 70-luvulla suomennetun Sörmlantisarjan, miljöötä, ja jatkossa silta tekijän suunnitelman mukaan rakentuu täydelliseksi. Pääasiallisesti pysytellään vielä kuitenkin Vermlannissa ja seurataan Samuelin kolmen tyttären vaiheita isän ja runoilijaveljen kuoltua. Hienoin piirtein Delblanc hahmottelee nämä murrosvaiheen naiskuvansa: opin makuun päässyt Maria, kaupunkiin työhön hakeutuva Elin sekä isän ja veljen haaveellisesta lahjakkuudesta perinnönmuruja saanut, elämälle säikky Rebecka etsivät sijaa maailmassa, jonka Jumala on hylännyt mutta jota uskonnon, raskaan työn ja nai-senosan perinne ei ole päästänyt otteestaan. Paljon muun ohessa Samuelin tyttäret on myös romaani tekniikan saavutus: limittämällä näkökulmia lähes huomaamattomasti Delblanc antaa väriä ja eloa kerrontaan, jonka väistämättömät toistot ja henkilöitä alituisesti kohtaavien koettelemusten paine muuten saattaisivat tehdä lukijalle ylivoimaiseksi. Hellyys, myötätunto ja ymmärtämys ovat Samuel-sarjan toisenkin osan kirjailijanasenteen peruslähtökohdat.