Vähä veli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1977

Teosarvio

Pidin Koskisen esikoista Reikä maailmassa aikanaan varsin onnistuneena teoksena. Nyt yhdeksän vuoden kuluttua siihen höllänä jatkona ilmestyneestä teoksesta voi sanoa ihan samaa, vaikka kilpailijoita uudella teoksella on paljon enemmän kuin ensimmäisellä. Kaupunkilaisten työläiskotien ja niiden kasvattien kuvauksia on näiden yhdeksän vuoden aikana ilmestynyt useitakin. – Koskinen kirjoittaa ennen kaikkea asenteista, niiden syistä, muuttumisesta ja heijastumisesta ensin ihmiseen itseensä ja hänen kauttaan myös muihin. Hän kertoo eri suuntiin vetävistä ristikkäispaineista ja ihmisistä niiden kourissa, itsensä ja taustansa kanssa tasapainossa elävistä yksilöistä ja niistä, jotka ovat väkivaltaisesti katkoneet siteitään ja kadottaneet oman minuutensa. Hänen henkilögalleriansa on elävä ja vivahteikas. Koskisen verevä ja vaihteleva kielikin on harvinaisen sävykästä luettavaa. Itse olisin jättänyt armeija-jaksot vähän vähemmälle, mutta muusta ei juuri tee mieli huomauttaa.