Autokauppiaan unelmat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1983

Teosarvio

Juokse jänis (1963) ja Amerikkalainen tarina (1973) olivat Harry Angstromin elämän aikaisempia kuvauksia. Nyt hän on 47-vuotias Toyotan myyjä, joka tarkastelee toiveitaan ja mahdollisuuksiaan tyyntyneenä ja onneensa luottaen. Harrya kutsutaan Jänikseksi - nimi kuvaa taipumusta livistää paineiden alta, ensiksi avioliitosta ja yhteiskunnasta, toisessa romaanissa pätemättömyydestä ja toisten ihmisten vaikutuksesta. Nyt juokseminen on loppu: Harry on luonut itselleen raamit, kohonnut talonomistajaluokkaan ja pystyy toimimaan haaveittensa eteen. Updike on melkoinen verbaalikko, joka kuvaa hengästyneesti suoltaen esineellistä omistamisen maailmaa esineiden nimeämisen kautta. Harry on kuitenkin keskus ja antisankarimainen napa, joka pitää mielenkiinnon tehokkaasti yllä. Hänen kohtalonsa, onnen sateenkaarensa on lopulta sekä naiivin lapsellinen että yksinkertaisuudessaan paljastava.