Keskipäivän aave

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1957

Teosarvio

Minä-muodossa kertova, nuori ja lahjakas kirjailija näkee epätoivoisena kaksi vuotta kestäneen onnellisen avioliittonsa ilman selvää syytä seärkyvän, koska vaimon rakkaus on äkkiä muuttunut halveksunnaksi. Mies joutuu vaimon vieraantumisen syitä seuloessaan suorastaan hermoromahduksen partaalle, varsinkin kun vaimon halveksunta koskee häneen kipeästi, halveksunta, jolle vaimo itsekään ei osaa antaa järjellistä selitystä. Kysymys kutoutuu yhteen Odysseuksen ja Penelopen tarinasta annetun psykoanalyyttisen selityksen kanssa, sillä kirjailija suunnittelee tästä aiheesta suurelokuvaa. Moravia on loistava analyysien tekijä, joten teema valotetaan sangen monelta puolelta, ja kirja on epäilemättä hyvin kirjoitettu. Omasta puolestani tosin väsyin tähän saman asian vatvomiseen, mutta olin sen sijaan sangen kiinnostunut romaanissa olevista Odysseian eri tulkinnoista. Vain keskisuurista suuriin kirjstoihin. - Ilm. 1955.