Taikatalja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1934

Teosarvio

Romaani nuoresta miehestä, joka itsemurhaa hautoessaan saa haltuunsa ihmeellisen aasinnahan ja joka sen omistajana voi kaikki toiveensa toteuttaa. Mutta jokainen täyttynyt toivomus pienentää nahkaa ja sen kutistuttua olemattomiin hänen oma elämänsä päättyy. Romaanissa on ihmiskuvauksen kannalta mielenkiintoisia kohtia, mutta se on toisin paikoin raskaanlaista luettavaa. Kirjastojen on tietenkin syytä hankkia Balzacin teoksia, mutta »Taikataljan» edelle on asetettava »Ukko Goriot» ja »Perijätär» (eli »Saiturin tytär».)