Ikuinen aurinko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1964

Teosarvio

Kansanlaulun tavoin yksinkertainen, mutta silti aidosti runollinen ylistys kreetalaiselle kotiseudulle ja kreikkalaiselle maalaisnaiselle, jonka viisaus, lämpö ja ymmärrys soivat suojan ja kaivatun hellyyden orvoksi jääneelle pojalle, josta oli tuleva kirjailija. Meren mainingin tavoin levollisesti hengittävää proosaa, jossa sukukoston kuolemanuhka lankeaa pojan yli ja kypsyttää tämän jo varhain antamaan arvoa eletylle päivälle. Omasta puolestani kiinnyin tähän romaaniin.