Kliffaa hei

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1986

Teosarvio

Ovatkohan kaikkien poliitikkojen passivalokuvatkaan niin näköisiä kuin jotkut Kai Heinosen tekemät kuvat! Viimemainituissa on usein lisänä jotakin terävöitettyä, ohi ulkoisen näköisyyden. Lisäksi piirtäjä on ollut" oikeassa paikassa oikeaan aikaan", joten naseva visualisointi osuu kohdalleen. Taiteilijan omat kommentit tapahtumien johdosta, omat johtopäätökset tai selitykset ovat sattuvia. Siinä ei ole riittänyt ainoastaan uutisen kuuleminen ja sen raportoiminen, vaan kuivienkin faktojen takaa on kaivettu esiin milloin huumoria milloin jostakin uudesta kuvakulmasta löydettyä näkemystä. Parasta on, jos katsoja voi allekirjoittaa taiteilijan hyvän herjan.