Ankaran taivaan alla

Jens Björneboen "Ankaran taivaan alla" on samalla kertaa syytöskirjelmä ja selityskoe, se on vahvasti persoonallinen ja järkyttävä katsaus norjalaisiin olosuhteisiin ennen sotaa, sodan aikana ja sen jälkeen nähtynä ennakkoluulottoman, herkkävaistoisen ja itsenäisiin ratkaisuihin pyrkivän älyihmisen näkökulmasta, ihmisen, jolle patenttiratkaisut eivät suo rauhaa eikä lohdutusta. Björneboen tekstille on ominaista eräänlaiseen julistajantahtoon perustuva pakonalaisuus, sillä asiat, joita hän käsittelee, epäkohdat, joita hän paljastaa, vääryydet, joita hän yrittää oikoa, ovat todella sen arvoisia, että julkinen asennoituminen on täysin aiheellinen ja perusteltu. Saattaa olla, että teos ei taiteellisilta ansioiltaan ole näin tendenssivoittoisena ehyt eikä rikkeetön, mutta ainakin se on sanonnaltaan niin persoonallisen vakaumuksen leimaama, että se väkisinkin tempaa mukaansa ja pakottaa lukijan omiin kannanottoihin ja ajatuskokeiluihin, jotka hyvinkin saattavat poiketa kirjailijan omaksumista. Kirjastoihin tämä romaani, jota ei voi välinpitämättömyydellä kuitata.