Markuksen tarina

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1985

Teosarvio

Eino Säisän romaani ilmestyi joulukuussa ohitse ennakkotietojen ja luetteloiden. Tämä oli yllätys, mutta kirjan luettuani koin yllätyksenä myös sen saaman vastaanoton: romaani leimattiin arvosteluissa harvinaiseksi ja erilaiseksi, varsinaiseksi tapaukseksi. En erota Markuksen tarinasta sen enempää vanhan suosikkini Viimeisen kesän kuin Kukkivat roudan maat -sarjan alkuosien (loppuosia en ole lukenut) Säisää, päinvastoin edessäni on vaateliasta aihetta hapuilevasti ja keskittymättömästi lähestyvä tulokkaantuntuinen kirjailija. Markus ei kirjan nimestä huolimatta ole päähenkilö, ei liioin hänen murhaajansa; päähenkilö on maailmaa ja sen pahuutta pyörein silmin kummeksiva kertoja-minä, toimittajan ja kirjailijan taimi, joka töksähtäen alkavassa toisessa osassa on ehtinyt musiikinopettajan sijaiseksi. Hänen tarinansahan tämä on, ei Markuksen, joka jää menestyvän poliitikon kliseeksi ja jonka rikoksen suuruus ei hahmotu, Täten suuret teemat jäävät vaille kiinnekohtia, väitteiden varaan.