Hiljaa virtaa Don

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Aikalaisarvio 1 | Aikalaisarvio 2 | Aikalaisarvio 3

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1956

Teosarvio

Upea ja väkevä eepos Donin kasakoiden omalaatuisen alkuvoimaisesta ja värikylläisestä maailmasta Venäjän historian kaoottisimpana murroskautena vallankumouksen molemmin puolin ja sen aikana. Tästä romaanista on muodostunut eräs voimakkaimpia lukuelämyksiäni viime vuosilta, sillä Solohovin vuosia kestänyt tiukkakurinen sanahionta on karsinut tyylin suorastaan klassillisen puhdasviivaiseksi kuvauksen alkuvoiman säilyessä silti kahlitsemattomana ja vuolaana uomana. Kirjan ihmiset ovat todella lihaa ja verta, rakastavia, erehtyviä, ristiriitaisia, vahvoja ja heikkoja murroskauden sekasorrossa, luonnonnäkymissä silmä viipyy pitkään, ja taistelukohtauksissa on dramaattista ja raakaa iskuvoimaa. Se on yksinkertaisesti sanottuna loistava romaani, jolla on itseoikeutettu sijansa hyvässä kirjastossa, olkoon se sitten suuri tai pieni.