Ensirakkaus ja muita novelleja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1974

Teosarvio

Säisä, Eino: Ensirakkaus ja muita novelleja. Novelleja.

Säisän romaanien lapsikuvaukset ovat herättäneet ansaittua huomiota. Tämä lapsiaiheisten novellien kokoelma sisältää pari romaaneista tuttua katkelmaa. Kertomukset ovat sattuvia ja herkkiä, Säisän lapset aitoja pikkuihmisiä, isojen maailmassa elämään opettelevia. Lapsen surut ja pettymykset tuntuvat usein olevan lapsista kirjoittavan kiitollista materiaalia, näin Säisälläkin. Lapsuuden huoleton kulta-aika osoittautuu taas kerran aikuisten fraasiksi, myös lasten maailmassa on pelkoa ja surua, jotka lapsi kokee monin verroin ahdistavampana kuin karaistunut aikuinen. Lapsen herkät aistit ottavat kaiken, niin surun kuin ilon, vastaan varauksitta ja kokonaan. Kirja sopii myös nuortenosastoille ja koulukirjastoihin.