Tätä runoa en unohda

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1978

Teosarvio

Tätä runoa en unohda. Toim. Maarit Tyrkkö.

Kirjassa on toteutettu hauska idea. Noin sadalta henkilöltä on pyydetty tietoa mieleen ja sydämeen lähimmäksi painuneesta runosta sekä lyhyt perustelu arvostuksen syistä. Kyselyt on osoitettu enemmän tai vähemmän julkisuuden henkilöille. Minä en tosin tuntenut puoliakaan. Mutta mitä siitä. On syntynyt monella lailla mielenkiintoinen kokonaisuus parasta suomalaista lyriikkaa, jokunen käännöskin, ja lukija saattaa yllättyä, kuten minäkin, kun kummallisen ahneesti lukee näitä ylipäänsä ennestään tuttuja runoja; nuo persoonalliset valinnat perusteluineen ryydittävät runotekstinkin uudella tavalla. Iloinen tuttavuus todellakin.