Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Zum zum

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kunpa saisi omat rummut!

12-vuotias Henri tuntee itsensä sivulliseksi uudessa koulussa ja isän uusperheessä, mutta haaveestaan hän ei luovu. Alku uudessa koulussa ei lupaa hyvää. Henrin naama ei satu miellyttämään pahis-Norosta, eikä myöskään opettajaa. Onneksi on Emilia, joka uskaltaa uhmata molempia. Ja musiikki. Henri on sormenpäitään myöten rumpali, vaikkei rumpuja omistakaan. Hermostuessaan voi paukuttaa vaikka pöytää, ja heti helpottaa!

Musiikki auttaa silloinkin, kun äiti lähtee opiskelemaan, ja Henrin pitää totutella elämään isän uusperheessä. Kahnaukset koulussa kärjistyvät raivoisaan vihanpurkaukseen, ja Henrillä on jälleen edessään koulun vaihto. Olisikohan erityisluokalla käyttöä pätevälle rumpalille?

Zum zumin Henri esiintyy myös Arja Puikkosen romaanissa Minä ja Mozart.
(takateksti)

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Tekstinäyte

”Täällä on pulu!” tytöt kiljuivat liikantunnin jälkeen urheiluvälinevaraston ovella.
”Kauheeta, kun mä säikähdin”, vaaleatukkainen tyttö kertoi hengästyneenä. ”Mä menin viemään räpylöitä takahyllylle ja sieltä hyökkäs pulu.”
Minä olin Norosen ja parin muun pojan kanssa tuomassa palloja kentältä ja jäin ihmettelemään käytävälle. ”Pulut on kyllä tosi aggressiivisia”, pojat käkättivät, pitivät tahallaan meteliä ja pompottivat palloja varaston metalliovea vasten. ”Yrittiks se tappaa sut?”
”Se on ihan paniikissa”, tyttö selitti. ”Se on tullut siitä pienestä ikkunasta. Se ei osaa takasin ja lentää päin.”
”Mä hoidan tän jutun”, Noronen kehui, nappasi mukaansa tyttöjen pesismailan ja avasi varaston oven.
Sisällä oli hiljaista. Lintu oli varmaan itse löytänyt tien ulos katonrajassa olevasta avonaisesta ikkunasta. Kuuntelimme hengittämättä. Jes, ajattelin. Tilanne ohi.
”Krää!” Noronen rääkäisi ja rämisytti mailalla metallihyllyjä.
Pulu ampaisi esiin laatikon takaa ja alkoi räpiköidä pienessä huoneessa. Noronen huitoi mailalla, ja lintu törmäili hädissään päin seiniä.
”Lopeta”, käski ovensuuhun ilmestynyt Emilia. ”Ei se noin ikinä löydä ikkunaa.”
”Oma vika, jos on niin tyhmä”, Noronen sanoi ja pyöritti mailaa kaaressa. Maahan leijaili pieniä höyheniä.
”Älä!” tytöt kiljuivat. ”Sä tapat sen.”
”Entäs sitten. Se on pelkkä pulu.”
Minua huimasi. Tiesin, etten voisi katsoa tätä.
”Tulee pulupiirakkaa”, Noronen riemuitsi.
Pulu joutui nurkkaan ja jäi räpistelemään hyllyjen väliseen koloon. Toivoin, etten saisi Norosen mailasta päähäni ja tungin sisälle varastoon. Pulu ei enää mahtunut levittämään siipiään ja valui seinää pitkin alas. Nappasin linnun käsiini, tunsin kuinka sen sydän paukutti kämmeniäni vasten ja toinen siipi oli jotenkin pahasti. Törmäsin käytävän läpi pihalle ja ulkona nakkasin linnun ilmaan. Pulu näytti pöllämystyneeltä, mutta pääsi siivilleen ja lähti lentoon.
”Hyvä”, tytönääni sanoi takaani. ”Joku järkevä.”
Käännyin ja näin tummat, silmälasien takaa katsovat silmät ja keskelle päätä vedetyn jakauksen. Emilia oli tullut perässäni portaille.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

222

Kustantaja

Sarjamerkintä