Salainen asiamies

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Aikalaisarvio 1 | Aikalaisarvio 2

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1958

Teosarvio

"Salainen asiames" koostuu löyhästi toisiinsa sidotuista episodeista, joissa yhteisenä tekijänä on päähenkilö, Englannin ensimmäisen maailmansodan tiedoituspalveluun osallistunut salainen asiamies, joka tehtävissään ja matkoillaan joutui näkemään ja tapaamaan varsin erilaisia ihmisiä ja osallistumaan useimmiten sivustakatsojana heidän kohtaloihinsa. Mielestäni teos itse asiassa on novellikokoelma, jossa vain muodon vuoksi on kehys tukemassa rakennetta, sillä episodit ovat kukin oma itkettävä, naurettava, järkyttävä tai dramaattinen kokonaisuutensa, jotka irrallisina kuvioina asettuvat vierekkäin toisiaan koskettamatta. Maugham on hyvä novellisti, joten kiinnostus säilyy, vaikka episodit ovatkin laadultaan jossakin määrin epätasaisia.