Tuuliajolla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1940

Teosarvio

Larin-Kyöstillä on ollut runsaasti aineistoa kirjoittaessaan romaaniansa saaresta merellisesta ja sen asukkaista. Kertomuksessa esiintyy paljon henkilöitä, joukossa oikeita "tyyppejä", ja sattuu monenlaisia tapauksia. Meren saaliista elävien ihmisten omalaatuisuus tulee usein hyvin esille. Myöskin kansantapoja kuvaillaan monipuolisesti. Kirjasta ei myöskään puutu jännittäväksi aioittua juonta. kaksi muita vähän ylemmäksi kohoavaa naapurusta kahdehtii ja vihaa toisiaan ja yrittää toistensa tuhoa, ja näiden lapset, nuori mies ja neito, taas rakastavat toisiaan.
Kaikesta tästä huolimatta romaani ei kiinnosta lukijaa. Päähenkilöiden luonteet ja tekojen syyt ovat heikosti kuvatut. Ukot, Hokka ja Raanti, ovat sattumain varassa eläviä ja toimivia, ja heidän lastensa, Leanderin ja Railin, välien rikkoutuminen on perin outoa ja epätodenmukaista. Teoksen tyyli ei ole eheää eikä miellyttävää.

O. T:n.