Asuu yksin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1983

Teosarvio

Kähärin viiden novellin sarja piirtää muille ikäkausilIe muistutukseksi ja ennusviitteeksi karttaa ikääntymisen ja vanhuuden hämmentävästä labyrintista, missä elämänkokemus ei auta ja mistä ainoa ulos johtava tie vie tuntemattomaan. Vanhuusiän ahdistus ei ole vain sairautta, voimattomuutta, kuviteltua tai todellista yksinäisyyttä, elämäntoverin menettämisen tai oman kuoleman pelkoa vaan myös seurausta lähimmäisten muuttuneesta käyttäytymisestä, aikuisten lasten vaatimuksista, perintökalujen ennenaikaisesta ahnastamisesta tai muista velvoitteiden laiminlyönneistä. Kähäri ei novelleissaan liioittele, ei syytä eikä sentimentalisoi tai dramatisoi vanhuutta. Pikemminkin hän osoittaa, kuinka valmistautumattomina me ihmiset lopultakin kohtaamme oman tai toistemme elämän loppuvuodet ja kuinka moniin musertaviin muutoksiin, luopumistilanteisiin ja odottamattomiin ratkaisuihin me siitä huolimatta saatamme joutua.