Ystävyyden talo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9-10/1950

Teosarvio

Amerikkalaisen mestarin varhempaan tuotantoon kuuluva romaani, jossa välittömän irtonaisella, elämäniloisella huumorilla kerrotaan ihmisistä ja tapahtumista erään kalifornialaisen pikkukaupungin laitamilla. Nuo huolettoman laiskat ystävykset, omalaatuiset elämäntaiteilijat, eivät ole yhteiskunnan mallijäseniä, mutta kaikessa alkukantaisessa luonnollisuudessaan ja välittömyydessään heidän seurassaan viihtyy mainiosti. Sen saa aikaan kirjailijan rehevä huumori ja loistava kertojantaito. Romaania voi kuitenkin suositella vain varttuneemmalle lukijalle.