Kaupunki enemmän kuin kohtalo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1973

Teosarvio

Paavilaisen uusi runokokoelma on kulttuuripoliittinen kannanotto. Kiinnitetään huomiota ennen muuta kaupunkikulttuurin kerrostuneisuuteen, sen puutteisiin ja hyviin puoliin. Moninaisuus on Paavilaiselle henkistä rikkautta, jonka keskellä on hyvä elää. 'Puhut tiedon tulvasta ja kaaoksesta, taide siirtyy valtavina massoina elämääsi ja että et voi enää hetkeäkään elää siitä erossa - Sillä luonnon sijaan on tullut luominen, visuaalinen kaupunkimiljöö.' Paavilainen on vanhojen talojen puolustaja ja hänellä on huoli myös monista muista kulttuuripoliittisista asioista. Hän on sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi ottaa kaupunkia sydämeltään, sillä näin teemme palveluksen myös itsellemme. Myönteistä on sekin, että päinvastoin kuin useimmiten suomalaisessa proosassa Paavilainen kuvailee taiteilijan perhe-elämää toden tuntuisesti. 'Milloinkaan en ole kokonaan poissa. Nytkin, lintujen heräämisen aikaan, rakastan sinua.'