Kuka minä olin?

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1966

Teosarvio

Mies herää varhain aamulla New Yorkin keskustan puistossa eikä lainkaan muista, kuka hän on. Viime vuonna suomennetussa Hayesin "Ventovieraassa" ja tässä Hunterin romaanissa on tarkalleen sama lähtöasetelma, mutta molemmat ilmestyivät Amerikassa v. 1964, joten aiheyhtäläisyys lienee sattumaa. Hayes kirjoitti muistinsa menettäneen miehen minuuden etsinnästä sangen lukukelpoisen jännitysromaanin, kun taas Hunter lienee saman teeman äärellä kunnianhimoisemmin tavoittein hieman samaan tapaan kuin Norman Mailer "Amerikkalaisessa unelmassa". Kenties hän päähenkilön päämäärättömän ja lopullista vastausta kaihtavan minuuden haun välityksellä yrittää osoittaa amerikkalaisen elämäntavan tragiikan pakoa muistuttavine kiireineen, elintasokilpoineen ja keinokiihokkeineen, mihin kaikkeen yksilön omat kasvot hukkuvat. Kiinnostavia ja ilmeisen keskeisiä amerikkalaisteemoja käsittelevä romaani, joka mielestäni silti on toteutukseltaan lähempänä viihdettä kuin taidetta.