Vierailla poluilla, oudoilla ovilla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

12/1983

Teosarvio

Kirja jatkaa siitä, mihin sarjan edellinen osa Hylätyt talot autiot pihat jäi. Suontaan kylän asukkaat ovat eri puolilla Suomea. Asutaan evakkoina toisten nurkissa, puutetta on vähän kaikesta ja koko ajan on mielessä huoli rintamalla olevista. Hietamies ei piirtele kauhukuvia sydämettömistä länsisuomalaisista, evakkotalon isäntäväki on inhimillistä ja auttavaa. Kertomus on ehkä hiukan nykivä, matkustetaan paljon paikasta toiseen, tavataan tuttuja, kerrataan aikaisemmin kerrottua. Hietamiehen ihmiset tuntuvat vanhoilta tutuilta, heidän vaiheistaan lukee mielellään. Hietamies kirjoittaa sydämellään ja joskus tuntehikkuus lyö hiukan yli laidan, mutta juuri näistä asioista puhuttaessa se on ehkä paikallaan. Parasta kirjassa on pieni Laura, erinomaisen uskottava hahmo: lapsi, joka ei ymmärrä mitä maailmassa tapahtuu, jonka kysymyksiin kukaan ei osaa eikä ehdi vastata, ja jonka on pakko purkaa tuskansa kiukutteluun ja uhmaan. - Kirjalle on luvassa jatkoa.