Pakotie

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1966

Teosarvio

Tiivis kertomus vienalaissotilaan piileskelystä sodanjälkeisessä Suomessa ja pakomatkasta Ruotsiin. Kerronta on tässä esikoisromaanissa vähän kankeata, mutta kuitenkin tekijä vaikuttaa lupaavalta. Erityisesti miellyttää kerronnan objektiivisuus, tietty persoonattomuus; oman itsensä ympärillä kaartelevia esikoiskirjailijoita kun on saanut lukea enemmän kuin tarpeekseen.