Montut

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1964

Teosarvio

Rauno Toivosen esikoisromaanin tapahtumat liikkuivat Mars-tähden lähettyvillä ja toisessa kirjassa seurattiin muurahaisten ja muiden mönkiäisten maailmaa. Kolmas romaani pysyttelee tiukasti maan pinnalla. Toivonen jatkaa salingerilaisittain timppojen ja puolikovien linjaa kertoessaan slangin värittämänä helsinkiläispoikien ja muutamien tyttöjenkin eli "kinkkujen" omailmeisestä puuhuilusta. Toivonen on tavoittanut aidontuntuisen otteen, mutta kokonaisuus jää jonkin verran kaavamaiseksi. Kelpaa silti toki kirjastoihin.