Rakkaus on mukava tunne

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Kirjailijalta on aikaisemmin suomennettu romaani Päivien unet. Kuten siinä myös uudessa kirjassa on päähenkilönä 17-vuotias tomera tyttö, joka joutuu huolehtimaan avuttomista aikuisista. Perheen äiti lähtee kotoa ja ilmoittaa, ettei aio palata. Isä ja tytär jäävät aluksi kahden, myöhemmin heihin liittyy perheen vanhempi tytär uunituoreen aviomiehen kanssa. Nuori Lucille on ainoa, joka suhtautuu tilanteeseen järkevästi. Hän keskeyttää koulun ja alkaa huolehtia perheestä. Hän on älykäs tyttö, hiukan lapsellinen ja kokematon, mutta sitä itse varmempi. Hänen pohdiskelunsa kirjan minäkertojana tuottavat lukijalle hupaisia hetkiä. Tämä kirja on hyvää viihdettä myös melkein aikuisille nuorille.