Täällä Pohjantähden alla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1959

Teosarvio

Väinö Linna kertoo uudessa, kolmiosaiseksi suunnitellussa romaanissaan suomalaisen yhteiskunnan hahmottumista 1880-luvulta lähtien. Ensimmäinen osa päättyy maailmansodan aattoaikoihin. Tarkastelukulma on "torpan ikkunasta käsin", jos niin voi sanoa. Keskushenkilönä on hämäläisen pappilan torppari Jussi Koskela, joka on "Tuntemattoman sotilaan" vänrikki Koskelan isoisä. Hän saa rovastilta luvan raivata torpan pappilan maille. Sisulla ja sinnikkyydellä nousee vauras torppa, josta uusi virkatalonhaltija lohkaisee kuitenkin kolmanneksen takaisin emätilaan. Tässä, torpparikysymyksessä yleensä, on Linnan romaanin psykologinen ydin. Se tarjoaa kirjailijalle oivallisen tilaisuuden väläytellä kansanelämän ja kansansielun syvällistä ja vaistovarmaa tuntemustaan. Mehevä murrekieli ja kansan suusta siepatut sutkaukset antavat kerronnalle voimaa ja ihmerikkautta. Linnan sympatiat ovat vähäväkisten ja sorrettujen puolella, mutta vankasti jäsennetyssä kerronnassaan hän pyrkii kiitettävästi objektiivisuuteen. Täyteläisimmän henkilökuvan Linna on piirtänyt Jussi-torpparista. Ihanteellinen sosialisti, kyläräätäli Halme on hänen rinnallaan vain tyyppi, tosin sattuva sellainen. Naisten muotokuvat ovat varsin vähäpiirteisiä - esim. Jussin emäntä -, taikka voimakkaasti väritettyjä karikatyyrejä, kuten pappilan uhkea ja omapäinen rouva. Linna on tarttunut suureen yhteiskunnalliseen ja suureen suomalaiseen aiheeseen - toivottavasti hän jaksaa viedä vaativan suunnitelmansa onnellisesti läpi. Ensi osa antaa siitä hyviä toiveita.