Talo kalliolla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1937

Teosarvio

Kojon »Talo kalliolla» on tekijänsä ehyimpiä romaanisuorituksia, vieläpä sen alkupuoli lievässä sillanpäämäisyydessään näyttää lupaavan todella huomattavaa teosta. Kirjan pääajatus on talonpoikaisen ja pinnallisen kaupunkilaiskatsomuksen ristiriita, joka ilmenee Hasarin perheen kaikkien kolmen lapsen avioliitossa ja joka vanhimman pojan Aaron kohdalta ratkaistaan puolittain väkivaltaisella tavalla edellisen hyväksi. Kirjassa on toimintaa ja sen luonteenkuvaus on hyvää työtä. jykevin henkilöhahmo on vanha isäntä Sipo, joka vanhoillisena ja itsepäisenä vikoineenkin herättää kunnioitusta. Suositellaan kirjastoihin.