Panssarikiila

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1976

Teosarvio

On luonnollista, että kirjailija, jonka täytyy kirjoittaa, tekee sitä mitä osaa. Lauttamuksen täytyy kirjoittaa sodasta, saksalaisten ja suomalaisten sodasta, siitä, minkälaista oli vapaaehtoispataljoonan vaiheilla. Kirja kirjalta vain väri haalistuu. Nyt ollaan lännessä, taistelemassa Ardenneilla hyökkääviä länsivaltoja vastaan. Suomalaiset, jotka ovat mukana, ovat henkilökohtaisista syistä joutuneet vääriä vastustajia vastaan. Entinen kliseemäinen kuva suomalaisista, jotka uskaltavat sanoa vastaan saksalaisille esimiehilleen, on muuttumaton. Kuitenkin on kirjailijan puolustukseksi muistettava sanoa, että hän kuvaa aikaa, johon keskitason sotilaan elämässä ei mahtunut syvällisyyttä, ei pohdiskelevaa ihmisyyttä. Oli kysymys pinnallisista tapahtumista, jotka kuitenkin saattoivat merkitä kaikkea, kuolemaa, kärsimystä. Siksi todellisuus joskus saattoi olla tosikertomuksen ja tämänkin kirjan kaltaista.