Minä, desantti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11 / 1970

Teosarvio

Palaste, Onni. Minä, desantti.

Kirja on takakannen mukaan haastattelun tulos.

Dokumentti koostuu lähinnä vähäisistä luotettavista tai ainakin uskottavista pikkuseikoista. Näin ei ole laita tässä: on lukemattomia yksityiskohtia, joita lukija ei suostu uskomaan. Kirjan alku on merkillistä ylipingoitettua uskottavuuden ja elävyyden tavoittelua, joka päätyy vastakohtaansa. Loppupuolella kirja vakavoituu paikoin, mutta ei missään nouse sille tasolle, jota aiheen harvinaisuus olisi vaatinut. Päähenkilön persoona ei ole uskottava, hän on vuoroin kuin joku Vikke Nilo Päätalon koillismaassa, vuoroin asiallisesti ajatteleva ja harkitseva sotilas. Murre saattaa elävöittää, mutta kun se epäonnistuu niin pahasti kuin Turun murre tässä, se pilaa teosta. Kirjasta ei ole tullut dokumenttia, eipä liene tarkoitettukaan. Sotatarinana se joutuisi toisenlaisen arvioinnin kohteeksi, mutta nyt lukija hämmentyy, kun haastattelusta mainitaan.