Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Opi lohikärmeskieltä

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus


Hikotuksen on aika opetella vihollislaivojen valtaamista. Yllättäen hän on kautta aikojen ensimmäinen viikinki, joka onnistuu sekoittamaan vaarattoman kalastusaluksen ja täydessä sotavarustuksessa olevan roomalaisaluksen toisiinsa, sekä upottamaan itse oman laivansa.

Epäonnistuneella kaappausmatkalla Hikotus saa kuitenkin tärkeää tietoa roomalaisten vihollisten suunnitelmista: he aikovat napata kahden viikinkiheimon tulevat päälliköt ja usuttaa siten heimot toistensa kimppuun. Kun viikingit taistelevat keskenään, on roomalaisten helppo tulla ja valloittaa saaret. Valitettavasti vain kukaan ei kuuntele Hikotusta - ennen kuin hänet kaapataan, ja sen jälkeen kuunteleminen on suhteellisen turhaa.

Pakoturvallisessa roomalaislinnoituksessa on aikaa tutustua Kaistapäähän, Plörövorojen tulevaan (tyttö)päällikköön, kirjoittaa lisää lohikärmes-sanakirjaa ja suunnitella näyttävää pakoa. Kun Hikotuksen viimeinen päivä koittaa, on edessä meritaistelu, gladiaattorin elkeitä ja yllättäviä huomioita lohikäärmeiden ja viikinkien tunne-elämästä.

Hulvaton meno jatkuu edelleen viikinkihuumorin sävyttämänä. Jonottaessasi kirjaa kirjastosta voit pohtia, mitähän merkitsevät suomeksi lohikärmeksen sanat: pyllirupsu, tunkkatuulonen, pyllipalli tai pisipää.
(Reetta Saine / Sivupiiri)



Punatukkaisen pojan, Hikotus Kauhistus Koljakala III:n, käsissä on viikinkien tulevaisuus. Hikotuksen lemmikkilohikäärme Hampaaton jää Roomalaisten vangiksi. Roomalaisten suunnitelma lohikäärmearmeijasta ei voi toteutua, ellei Hikotus opeta heille lohikärmestä. - Kirja on Hikotus Kauhistus Koljakala III:n muistelmat -sarjan kolmas osa.
(Lastenkirjainstituutti)
Viikinkipoika Hikotus Kauhistus Koljakala kohtaa roomalaisen sota-aluksen ja hänen tottelematon lemmikkilohikäärmeensä Hampaaton joutuu julmureiden vangiksi.

Roomalaisten kierona suunnitelmana on valloittaa viikinkiheimot ja perustaa lohikäärmearmeija, jonka avulla he pääsisivät käsiksi meren syvyyksiin kätkettyyn aarteeseen.

Komentaakseen armeijaansa heidän on kuitenkin opeteltava lohikärmestä, jota vain Hikotus osaa. Lopputulos on jälleen pienen pojan sankaruuden varassa!

Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Näin koulutat lohikäärmeesi ja Merirosvoilun alkeet.
(Otava)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

236

Kustantaja

Kieli