Verdi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1950

Teosarvio

Kuuluisan kaunokirjailijan teos on itse asiassa Venetsia-romaani, jossa vain yhtenä - tosin keskeisenä - henkilönä esiintyy opperan mestari Verdi, joka vietti erään käänteentekevän kauden elämästään gondolierien kaupungissa. Inhimillisten kohtaloiden vaikuttavaan kuvailuun punoutuu myös oopperan romaani, ja musiikkia harrastavaa lukijaa hämmästyttää ja riemastuttaa tekijän kyky tunkeutua musiikin peruskysymyksiin. Kaiken keskeltä piirtyy Verdin ihmiskuva kauniina ja kohottavana. Mitä mieluisin teos ainakin musiikkiyleisölle. Kyllikki Hämäläisen suomennostyö ansaitsee erikoismaininnan.