Dollarin nurja puoli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1979

Teosarvio

Ross Macdonaldin romaanien suomennuttamisen edetessä eri kustantajien kautta on nyt koettavissa sellainenkin harvinaisuus kuin alkuteoksena 1964 ilmestyneen romaanin julkaiseminen uutena suomennoksena edellinen tuli samannimisenä Gummerukselta 1967. No, tavoittamattomissahan tuo vanhempi käännös on jo ollutkin, ja kirja sinänsä on tekijänsä parhaita. "Maailma muuttui niin nopeasti etteivät lapset voineet oppia sitä vanhemmiltaan eivätkä vanhemmat lapsiltaan. Sukupolvet olivat kuin toisilleen tuntemattomia heimoja ajan saarilla." Tuohon Lew Archerin mietteeseen kiteytyy olennainen osa Macdonaldin näkemystä: hänen ihmisensä puhuvat toistensa ohi ja yrittävät ahdistuksessaan hakea ratkaisua menneisyytensä saarelta. Tuntematon jää tuntemattomaksi, ja sen etsiminen tuo mukanaan tuhoa ja kuolemaa. Dollarin nurja puoli on erinomainen näyte Macdonaldin tavasta uudistaa yksityisetsivädekkarin kaltainen perusmalli ja saada sen avulla ilmaistuksi olennaisia asioita.