Sinä tai sun henkes

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1988

Teosarvio

Tässä rikosromaani, jonka pointin voi rauhassa kertoa: tekijä itse paljastaa sen jo ensimmäisillä sivuilla. Markku Turunen on lähtenyt kunnianhimoiseen kilpaan ennen muuta yhdysvaltalaisten kirjailijoiden ja elokuvantekijöiden kanssa ottaessaan aiheeksi voimakkaan ja häikäilemättömän naisen sekä kahden heikon miehen muodostaman kolmion, rikoksen ja petoksen. Suomalainen pehmoversio klassisesta mustasta kuviosta ei kuitenkaan ota onnistuakseen. Kohtalonomaisuuden tilalla on kepeän välinpitämättömäksi sävytettyä kerrontaa, ja sen lisäksi, että mainitsemani alkupaljastus vie kirjalta pohjan pois, myös itse selvittelyvaihe kuitataan mahdollisimman ohimennen, huipennoksen sijasta siitä tuleekin loppuun saattamisen pakollinen kiemura. Mihinkään tässä romaanissa en usko, kirjailijan sormiharjoittelun tuntu pysyy päällimmäisenä.