Käärmeenkäräjäkivi

Käärmeenkäräjäkivi on Baltzarin paras kirja. Muodoltaan se on romaani, rakenteeltaan se muistuttaa näytelmää. Tapahtumat keskittyvät pääosin pieneen mökkiin, jossa mustalaiset muusta kylästä eristyneinä elävät omaa elämäänsä, rautatien ja joen välissä. Mökin lattialle ilmestyy vihertävä kivi. Asukkaat uskovat, että se on käärmeenkäräjäkivi, paholaiskivi. Kuka kiven on tuonut? Mitä pitäisi tehdä? Vanhemmat naiset Johanna ja Sigrid taistelevat toisiaan ja kaunista Saaraa vastaan. Vanhempien miesten Oskan ja Karlon välillä käy niin ikään lakkaamaton arvotaistelu. Alalaita on kiinnostunut vain korteistaan ja Saarasta, vammautunut Hemmi vain puusta jota hän lakkaamatta veistelee. Baltzar tarkastelee henkilöitään niin terävästi kuin voi vain se, joka on jo irtaantunut kuvaamastaan yhteisöstä. Paikoin hän keskittyy kaavamaisen tuntuisesti ilmeisiin ja eleisiin. Mutta se johtunee siitä, että mustalaisyhteisössä ilmeitä ja eleitä tarkkaillaan korostetusti. Käärmeenkäräjäkivi on teoksena kuin kivi, joka veteen heitettynä saa aikaan laajenevia renkaita. Se toimii muutenkin kuin mustalaisyhteisön kuvauksena: siinä on inhimillistä yleispätevyyttä.