Tulikärpästen tanssi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1984

Teosarvio

Heli Hyvönen on kirjoittanut toisen kirjansa itselleen tutusta ympäristöstä, varuskunnasta. Tosin tapahtumat kulkeutuvat muukalaislegioonan matkassa ympäri maailmaa. Aiheen käsittely on kuitenkin hallituntuntuista. Ylikersantti Koskilahden seikkailu maailmalle ja itseensä on kerrottu kiinnostavasti ja elävästi. Jos kirjan loppupuolen uskonnollinen aines olisi kytkettyalkuosan tapahtumiin hieman taitavammin olisi teos vielä ehyempi. Kaavamaisuuteen kallistuva herätyskokemus irtoaa nyt omaksi tarinakseen, erilleen realistisesta ammattisotilaan arjen kuvauksesta.