Kleberin saattue

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1979

Teosarvio

Trew, Antony: Kleberin saattue.

Toisen maailmansodan saattueista Murmanskiin ja muualle on kirjoitettu riittämiin. Jotta nyt saisi menestystä tämänkaltaisella kirjalla, tulisi sen olla erikoisen hyvä. Siksipä tämäkin on pitkälti yli puolenvälin mielenkiinnotonta, tavanomaisin termein varustettua meritekstiä. Henkilöt ovat piirteettömiä. Uutta ei tuo edes asetelma: hävittäjän kapteeni ja sitä uhkaavan sukellusveneen päällikkö ovat tavanneet ennenkin, jopa suhteellisen dramaattisissa olosuhteissa. Kirjan loppu poikkeaa tavanomaisesta ja parantaa kokonaisuutta. Sotakirjallisuutta viihteen luokassa.