Piha

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1954

Teosarvio

Essi Vallan viiden vuoden tauon jälkeen julkaiseman romaanin henkilöinä ovat esikaupunkitalon pihalla liikkuvat ja siellä toisensa tuntemaan oppivat ihmiset. Kerrotaan nelilapsisesta perheestä, jossa perheenpää on sadisti, yksinäisestä miehestä, joka ei pääse irti sodan kokemuksista, resignoituneesta naisesta, paatuneesta Isännästä ja lapsesta, josta tässäkin aikuisten pienoismaailmassa tulee marttyyri. Näiden ihmisten kohtalot jäävät mieltä askarruttamaan, niin niukka kuin niiden kuvaus on.