lissen kesätoverit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1953

Teosarvio

Tekijän aikaisemmista kirjoista tuttu Lisse lähtee kesäksi erään ystävättärensä luokse tämän serkkujen kotiopettajaksi. Samalle seudulle on jo aikasemmin sijoittunut Lissen serkkutyttö. Läheiseltä tukkilaisleiriltä tämä kolmikko saa seurantäydennystä siellä opintorahoja ansaitsevista nuorukaisista. Sopivalla säteellä sijaitsee - tukkilaisleirin vastapainona - loistohuvila, jonka nuoret myös kuuluvat kolmikkomme tuttavapiiriin. Siinähän onkin sitten patenttimiljöö kevyelle ajanvieteromaanille, jollaiseksi ko. ehdottomasti on katsottava. Kun ottaa vielä huomioon kirjan henkilöiden teennäisen kielenkäytön sekä kovin kuluneelta vaikuttavan juonen kehittelyn, tulee siihen lopputulokseen, ettei kirjan puuttuminen kirjastoista ole kovinkaan suuri vahinko.