Taistelupartio 102

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1965

Teosarvio

Kaukopartioista on kirjoitettu runsaasti. mutta tuskinpa aikaisemmin näin voimakkaasti ja vaikuttavasti. Todellisuus pohjalle rakennettu tarina Äänisjärven taakse ulottuvasta partiomatkasta on huolellista työtä; retken tausta kartoitetaan osuvasti ja kiintoisasti, sen henkilöhahmot ovat omaperäisiä ja hyvin luonnehdittuja. Kirjan hengessä on voimakkaasti linnamaista vaikutusta. Eräistä kerronnallisista heikkouksistaan huolimatta vankka suoritus.