Älä käänny haudassasi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1971

Teosarvio

Orasmala, Reino: Älä käänny haudassasi.

Huumausaineet ovat suosittu jännitysromaanin aihe. Tämä kotimainen yritys alalla onnistuu suhteellisen hyvin, jos unohtaa liiallisen kritiikin. Juoni juoksee, samoin puheenvuorot, suurempia kankeuksia ei ole kummassakaan. Poliisin sotkeutuminen juttuun ei sekään vaikuta mahdottomalta, mutta hänen perhesuhteissaan kirjailija ei esitä syvällisiä psykologisia oivalluksia, liikkuupa itse asiassa varsin pinnalla ja jättää loppuratkaisun avoimeksi. Suomalaisen pornoluolan kuva ei oikein tunnu syntyvän, olisiko niin, että emme sittenkään ole tällä alueella saaneet synnyinlahjoina samoja kykyjä kuin eräät toiset kansat. Kevyenä ajanvietteenä kirja tulee luetuksi.