Elämän lähde

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1944

Teosarvio

Meille outoihin oloihin vievä värikäs ja mukaansatempaava kirja, jonka tekijä on ukrainalaissyntyinen, nykyään Ruotsissa asuva ja ruotsiksi kirjoittava tuottelias kirjailija. Aivan pieni venäläispoika joutuu isänsä Turkestanin aroille menehdyttyä kiinalaisen hoiviin ja elää hänen kanssaan kirgiisien parissa luonnonkansan elämää syrjäisellä "Elämän lähteellä", kunnes taas toimitetaan maanmiestensä pariin pojan mielestä kummiin oloihin pieneen kaupunkiin. Lopussa hän nuorukaisena jälleen palaa luonnonlasten luokse arolle. Kirjastoihinkin suositeltava.