Ahdas portti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Kuuluisan ranskalaisen kirjailijan A. Giden (s. 1869) keski-iän tuotantoon kuuluvan romaanin aiheena on kahden nuoren ihmisen rakkauden tyhjiin raukeaminen. Sen aiheuttaa Alissan pelko, että hänen avioliittonsa Jeromen kanssa tulee muodostumaan pettymykseksi, koska heillä on toisistaan ehkä liian ihanteelliset käsitykset; edelleen hän pelkää olevansa Jeromen ja jumalan välissä; kuitenkin hän, vaikka pitää Jeromea loitolla, salaisesti toivoo tämän rakkaudessaan olevan aktiivisemman. Kirjan loppu päätös tuntuu pohjoismaisesta kovin askeettiselta, mutta tarina on esitetty kuulaan kauniisti.