Muut saisivat elää

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1970

Teosarvio

Susiluoto, Ahti: Muut saisivat elää. Runoja.

Susiluodon yhdeksän vuoden takainen esikoinen oli nimelleen (Kesät) uskollista sillanpääläistä luonnon ja ihmisen ykseyttä. Näinä välivuosina on nykyruno perusteellisesti muuttunut, ja Susiluodon tematiikka samoin, vain ilmaisun omaperäisyys on ennallaan. Uudessa kokoelmassa puristaa nykyihmistä vuodenaikoja lujemmin monet muut asiat, joita runoilija löytää niin suurvaltapolitiikasta kuin yhdyskuntasuunnittelustakin. Kieli on runsasta siinä missä mielii eikä pysähdy pureksimaan yksittäisiä sanoja, kokonaisuus koetaan sittenkin tärkeimmäksi. Vaikka runoilija itse näyttää joutuneen ideologiseen umpikujaan, niin runoilleen hän ainakin on löytänyt ulos pääsy tien. Niitä lukisi useamminkin kuin yhdeksän vuoden väliajoin.