Sinipunainen nauha

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1945

Teosarvio

Kirja jakautuu kahteen osaan: edellisessä miestään syvästi rakastava vaimo kertoo kovasta kohtalostaan, kun näennäisesti mitä parhaimmille edellytyksille rakennettu avioliitto pysyy ulkokohtaisena ja kylmänä. Syyksi osoittautuu miehen kykenemättömyys hyvästä tahdosta huolimatta vapautua vaikutuksesta, jonka häneen on nuoruudessa tehnyt kaunis palvelustyttö. Toisessa osassa mies, yksinäisenä ja resignoituneena, kertoo myös uudesta avioliitostaan tämän siihen asti täysin salaperäiseksi jääneen naisen kanssa, josta sillävälin on matkoilla kehittynyt ulkonaisesti maailmannainen, mutta sisäisellä olemuksellaan tuottaa hänelle järkyttävää pettymystä. Omalaatuinen, raskastunnelmainen romaani, jonka terävä psykologinen erittely vaatii lukijalta kärsivällisyyttä ja syventymiskykyä.