Madonnan kuva avaruudessa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1988

Teosarvio

Pitkälläkin aikavälillä tarkasteltuna Jorma Eton runoilijankuva on pysynyt jokseenkin muuttumattomana näkökulmaa, aihepiiriä ja metodeja myöten. Uusimman kokoelman runot ovat enimmältään lyhyitä, aforistisuutta tavoittelevia kannanottoja elämän ja erityisesti kulttuurin eri ilmiöihin. Parhaimmillaan Eton runot ovat kaikessa vastahankaisuudessaan olleet kärjekkäitä ja osuviakin. Tällä kertaa niistä kuitenkin tuntuu useimmiten puuttuvan tarpeellinen terävyys ja ajatuksellinen tarkkuus, jolloin ne helposti jäävät pelkiksi tokaisuiksi tai kielellisiksi leikittelyiksi.