Hanna

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1940

Teosarvio

Tämä pieni idyllinen kertova runoelma ilmestyi ensi kerran alkukielellä, ruotsiksi v. 1836. Se saavutti suuren suosion lyyrisellä sulollaan ja yksinkertaisella herttaisuudellaan ja hankki Runebergille yleisen ja suuren arvonannon runoilijana, jota hän siihen mennessä ei vielä ollut saanut. Suomeksi käänsi runoelman ensin Paavo Cajander v. 1880 ja nyt uudelleen nykyisen ajan vaatimusten mukaisesti Otto Manninen. Harvat ovat ne runoteokset, jotka säilyttävät tuoreutensa ja viehättävyytensä niin kauan kuin Runebergin "Hanna" on jo tehnyt.