Tämä hetki on meidän

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1985

Teosarvio

Bell on nuori viinitoimittaja, hän siis kirjoittaa lehteen viiniä ja sen viljelyä käsitteleviä juttuja. Bell on tietysti kaunis, hänen ympärillään parveilee miehiä. Kaksi näistä tulee muita tärkeämmiksi, synkkä ja salaperäinen ranskalainen paroni ja mutkaton nuori amerikkalainen. Molemmat ovat viininviljelijöitä ja sattumalta toistensa verivihollisia. Bell tapaa ensin ranskalaisen käydessään työasioissa tämän linnassa. Mutta voi, paronilla on jo vaimo, eikä hän kunnon katolisena voi erota. Bell lupaa odottaa... Sitten tyttö lähtee tutustumaan amerikkalaisiin viinitarhoihin, siellä on viehättävä Valentine, joka vetää Belliä puoleensa kuin magneetti. Bellin raastavia sieluntuskia kuvataan sivukaupalla ja tarvitaan ihan kaksintaistelu, ennenkuin tytölle selviää kumpaa miestä hän rakastaa. Bellin vaatteet ja ulkonäkö kuvaillaan tarkoin ja moneen kertaan, jossakin vaiheessa hän tuijottaa peiliin ja miettii miten ihanaa onkaan olla ihastuttava. Se siitä.